• Kennel Metsäusvan
  • Kennel Metsäusvan

© Kennel Metsäusvan     Outi Haapalainen

Kennelnimi myönnetty

28.06.2017

 

Kauan odottamani kennelnimi myönnettiin! Aloin pohtimaan kennelnimeä jo kasvattajakurssin aikana viime joulukuussa, mutta mieleisen nimen löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Halusin nimeen jotain luontoon liittyvää, mutta moni haluamani nimi oli jo käytössä. Helmikuussa keksin Metsäusvan sekä pari muuta varavaihtoehtoa ja laitoin kennelnimihakemuksen menemään. Tänään käydessäni OmaKoira-palvelussa huomasin, että kennelnimi on myönnetty 27.6.2017. Aloin heti suunnittelemaan kennelin nettisivuja, että saisin ne julkaisukelpoiseksi samaan aikaan kun posti tuo kennelnimitodistuksen.

 

Suoritin kaksipäiväisen kasvattajan peruskurssin joulukuussa 2016 Lahden lähellä Asikkalassa. Kesällä 2016 satuin huomaamaan, että kasvattajakurssit ovat loppuvuodesta hyvin harvassa. Tiesin, että kennelnimen saaminen kestää ja sen saamiseksi on käytävä kasvattajakurssi. Päätin siis lähteä hiukan kauemmaksi suorittamaan kyseistä kurssia, että saisin kennelnimen ajoissa käyttöön ennen suunniteltua ensimmäistä pentuetta. Yhden pentueenhan saa rekisteröidä kennelnimen alle, vaikka pentue olisi syntynyt ennen kennelnimen myöntämistä. Itse kuitenkin halusin saada kennelnimen käyttöön ennen pentuetta ihan käytännön syistä, kuten juuri nettisivujen ja blogin tekemistä varten. 

 

Koin kasvattajan peruskurssin erittäin hyödylliseksi ja mielenkiintoiseksi. Ei siis haitannut ollenkaan, että jouduin ajamaan surkeassa talvisäässä Kuopiosta Lahteen ja takaisin. Kurssia veti aluekouluttaja Mari Jänisniemi-Honkala ja hänen lisäkseen kurssilla oli puhumassa Maaret Tapio, Marika Piirainen, Erika Häkkinen ja Kristiina Niemelä. Suunnitelmissani on käydä vielä kasvattajan jatkokurssi lähiaikoina.

 

Tessa on alkanut hyvää vauhtia näyttämään tiineeltä. Painoa alkaa olla reilu 16 kg eli noin 3 kiloa tullut lisää normaaliin verrattuna. Ruoka maistuu todella hyvin tälle ennestään hieman nirsolle neidille. Meidän perinteisiä lenkkejä emme tee enää ollenkaan, vaan köpöttelemme rauhalliseen tahtiin sen matkaa kuin Tessa jaksaa. Väsymystä on selkeästi huomattavissa, mutta ihmekös tuo, kun on iso massu kannettavana pienillä töppöjaloilla.

 

 

 

 

 

Share on Facebook
Please reload