top of page

Astutukset suoritettu onnistuneesti!

Nyt hieman infoa menneistä astutuspäivistä. Eli perjantaina, joka oli sovittu ensimmäiseksi astutuspäiväksi, ei ollut kuitenkaan vielä oikea ajankohta astutukselle. Eikä myöskään sunnuntai, jolloin päätimme kokeilla astutusta uudestaan. Molempina päivinä koirat olivat kyllä kiinnostuneita toisistaan ja leikittelivät useita tunteja, mutta kunnollista astumista ei vielä tapahtunut. Urosta ei kyllä voinut syyttää yrittämisen puutteesta. Tessa vältteli sitä oikeaa hetkeä vielä livahtamalla sopivasti alta, mistä tiesi ettei aika ollut aivan oikea Tessalla.

Maanantai oli ajankohtana vihdoin oikea. Olimme valmistautuneet avustamaan koiria tarvittaessa, mutta tämä tuntui enemmän häiritsevän kuin auttavan koiria. Tunti vierähti koirien liehitellessä toisiaan, kunnes päätimme laittaa koirat pienelle tauolle eri häkkeihin. Tämä osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Hengähdystauon jälkeen astuminen onnistui pienen pienellä avustuksella ja koirat kiinnittyivät noin 15 minuutin ajaksi. Tessalle kiinnittyneenä oleminen ensikertalaisena oli hiukan vaikeaa. Se oli aluksi levoton ja halusi päästä lähtemään omille teilleen. Tämän vuoksi pidimme koira rennosti paikoillaan, etteivät ne satuta itseään tai toisiaan riuhtoessa.

Tänään tiistaina halusimme tehdä vielä varmistusastutuksen ja se sujui koirilta jo aivan itsestään. Koirat olivat kiinnittyneinä 25 minuutin ajan. Nyt vain odottellaan noin nelisen viikkoa, että voidaan varmistaa mahdollinen tiineys ultraamalla.

bottom of page